Arkistonmuodostaja: Suomen Kirjaltajain apuyhdistys    

Arkistonmuodostajan tiedot
Arkistonmuodostaja: Suomen Kirjaltajain apuyhdistys [?]
Muu nimi:
Suomen Kirjanpainajain Apuyhdistys 
Finska Typografernas Understödsförening 
[?]
Keskusjärjestö: [?]
AMS-luokka: 816 [?]
Kuvaus:

Vuonna 1867 perustettu Finska Typografernas Understödsförening eli Suomen Kirjaltajain apuyhdistys oli kirjapainojen työntekijöiden apukassa ja sellaisena ensimmäisiä laatuaan. Apukassasta myönnettiin aluksi hautausapua menehtyneiden jäsenten omaisille, myöhemmin lisäksi sairausavustuksia sekä eläkkeitä kirjapainojen työntekijöille ja heidän leskilleen. Suomen Kirjaltajain Apuyhdistyksen vilkkain toiminta-aika sijoittuu 1800-luvun viimeisille vuosikymmenille, ammattiyhdistysliikkeen muotoutumisen aikaan. Niin sanotulle wrightilaiselle kaudelle oli ominaista se, että työnantajat ja työnjohto tukivat työväenyhdistyksiä ja olivat vahvasti mukana niiden toiminnassa. Näin oli myös Kirjaltajain Apuyhdistyksessä. Kirjapainon omistaja Theodor Sederholm innostui apuyhdistyksen perustamisajatuksesta ja muun muassa laati perustettavalle yhdistykselle sääntöehdotuksen vuonna 1865. Helsingin kirjapainojen työntekijät liittyivät kassaan varsin kattavasti siltä osin, kuin he täyttivät jäsenyysehdot. Jäseneksi hyväksyttiin aluksi ammattiopin suorittaneet miespuoliset kirjatyön ammattilaiset, naiset vuodesta 1886 alkaen. Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto perustettiin vuonna 1897, ja se otti pian hoitaakseen myös kirjatyöntekijöiden avustustoiminnan. Suomen Kirjaltajain apuyhdistyksen toiminta hiipui, eikä kassaan liittynyt 1900-luvun puolella uusia jäseniä. Yhdistys lakkautettiin vuonna 1938. SKAY:n arkisto on tullut Toimihenkilöarkistoon Faktoriklubin arkistonluovutuksen mukana vuonna 2005.

[?]
Ajallinen kattavuus: 1866-1938 [?]
Alueellinen kattavuus: Helsinki [?]
Luokitus: [?]
Laajuus: 0 , 82 [?]
Järjestämistaso: Järjestetty [?]
Ladataan... Odota...
Ryhmät